VOITTAMINEN

verovapaatnettikasinot.fi | VOITTAMINEN
Näytä lisää

VOITTAMINEN

Vaikka nettikasinot ja pelaaminen kasinoilla on ensisijaisesti viihdettä ja ajanvietettä, on monilla mielessä kuitenkin ne isot mahdolliset voitot. Ihan samalla tavalla, kun suomalaiset lottoavat viikosta toiseen voittamatta mitään sen suurempaa, mutta unelmana se miljoonavoitto.

UNELMIEN VUOKSI

Miljoonapotit ovat monelle pelaajalle se syy, miksi oikeasti pelata pelejä. Totta kai myös muut pelit tulevat pelattaviksi ja niitä sitten pelataan vaihtelun vuoksi, mutta osa pelaajista palaa aina niihin isojen voittojen peleihin, vaikka tietävätkin että vain pari pelaajaa vuodessa voi voittaa niitä miljoonapotteja. Jokainen pelikerta on kuitenkin sattumaa, eikä edellisellä tai tulevalla pelikerrolla ole mitään tekemistä keskenään – siitä pitää huolen jokaisessa pelissä mukana oleva satunnaislukugeneraattori ja pelien palautusprosenttia ja voittoja seurataan kaikilla kasinoilla puolueettomien tarkkailijoiden toimesta.

VOITTAJA JA VEROT

Aiemmin, ennen EU aikaa, olivat kaikki ulkomaanoperaattoreiden nettivoitot verollista tuloa. Nyt EU:n tultua, on asia muuttunut pelaajien kannalta mieluisaksi. Ensinnäkin pelaaminen on koko EU:n alueella sallittua kaikissa maissa ja ennen kaikkea, jos voitto osuu kohdalle, on se verovapaata ja saat rahat nopeasti suoraan omalle tilillesi. Aivan samalla tavalla kuin voittaessasi Lotossa, ei sinulle tule lisäveroja, niin samalla tavalla voit kotiuttaa satojen tuhansien tai miljoonien eurojen voitot eurooppalaisilta nettikasinoilta omalle suomalaiselle pankkitilillesi. Tässä sinun pitääkin olla tarkkana, eli jokaisella nettikasinolla on jonkin maan pelilisenssi ja nettikasino ilmoittaa oman lisenssinsä useimmiten jo kasinon etusivulla, sen alaosassa. Useimmat suomalaisille palveluita tuottavat ja markkinoivat nettikasinot tulevat Maltalta ja toimivat maltalaisella pelilisenssillä, eli kaikki on ok. On myös monia nettikasinoita, jota toimivat UK Gambling Commissionin luvalla eli englantilaisella luvalla ja koska Isolla-Britannialla on EU:n kanssa yhä kauppayhteistyötä, ovat niidenkin nettikasinoiden voitot yhä verottomia. Sen sijaan pelatessasi esimerkiksi amerikkalaisen tai curacaolaisen nettikasinon pelejä ja voittaessasi vaikka 100 000 euroa, voi olla, että kotiuttaessasi voitot, voit joutua maksamaan jopa 50% veroa voitostasi, koska kasino ei ole eurooppalainen. Huomionarvoista on, että suurimmat nettikasinot voitot ovat tasolla 17 miljoonaa ja koko ajan on eurooppalaisilla kasinoilla saatavilla noin tusinan verran pelejä, joiden voitot ovat aina yli miljoona euroa.

Evästeet auttavat meitä tarjoamaan sinulle parhaan kokemuksen verovapaatnettikasinot.fi. Jatkamalla sivustolla annat meille luvan evästeiden käyttöön.

Hyväks Lue lisää evästeistä